Kaupunkiasumisen uusi tulevaisuus

Miten asuminen on muuttunut? Entä miltä asumisen tulevaisuus kaupungeissa näyttää? Artikkelissa pohdimme, millaisia asumisen konsepteja tullaan tulevaisuudessa näkemään ja miten elämäntavoissa tapahtuvat muutokset tulevat vaikuttamaan asuntosuunnitteluun ja uusien ratkaisujen kehittämiseen.

Kodin käyttötarkoitus on monimuotoisempi

Etätöiden ja digiyrittäjyyden yleistyessä koti toimii monella myös työpaikkana. Vielä muutama vuosi sitten ei ollut mitenkään itsestään selvää, että työkaveri tietää miltä kodissasi näyttää. Tai mitään muutakaan henkilökohtaista, mm. onko sinulla lemmikkejä tai mikä on lempivärisi. Videoneuvottelujen rantautuessa koteihin työkavereista onkin kuoriutunut esille aivan uusia puolia. Raja kodin yksityisyyden ja julkisuuden välillä on pienentynyt merkittävästi.

Uusperheiden määrän ollessa kasvussa kodeilta vaaditaan lisäksi aivan uudenlaista muuntautuvuutta. Saman tilan tulisi palvella eri viikkoina vaihtuvaa määrää asukkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Monikäyttöiset ja muunneltavat tilaratkaisut ja huonekalut ovatkin tulleet jäädäkseen.

Koti on kuin älykäs emoalus, jota ohjataan etänä

Digitalisaatio ja teknologian kehitys on tuonut koteihin paljon uusia toimintoja. Kodin ohjaus puhelimella ja äänellä on jo tätä päivää. Kotiavaimia ei tarvitse kuljettaa mukana, vaan kodin ovi aukeaa koodilla tai puhelimessa sijaitsevalla sovelluksella myös etänä.  

Älykoti alkaa olla jo valtavirtaa, kun lähes koko kotia voidaan hallinnoida puhelimen näytöltä. Erilasten verkkoyhteyttä käyttävien laitteiden jatkuvan lisääntymisen myötä tarvitaan tehokkaampia verkkoyhteyksiä ja uudenlaisia tapoja tuottaa energiaa. Useammasta kodista alkaa löytyä sähköauton tai hybridin lisäksi myös sähköpyöriä tai sähköpotkulautoja.

Rakennuskin on nyt Hybridi

Monelle on tuttua, että auto on hybridi, mutta kuinka moni on kuullut hybridikiinteistöstä?

Hybridikiinteistössä tilat, erilaiset palvelut ja toiminnot kytkeytyvät saumattomasti toisiinsa. Rakennuksessa voi olla asuntoja, erilaisia liiketiloja, toimistoja sekä hotelleja ja ravintoloita. Tullaanko kaupungeissa tulevaisuudessa asumaan täyden palvelun kiinteistöissä, joista löydät kaiken tarvitsemasi ilman, että joudut edes poistumaan rakennuksesta? Suomessa koko kansan tuntemia hybridiksi määriteltäviä rakennuksia ovat Pasilan Tripla ja Kalasataman Redi.

Tulevaisuuden kodilta vaaditaan aivan uudenlaista joustavuutta elämäntilanteiden ja -tapojen muuttuessa

Millaisia asumisen konsepteja näemme tulevaisuudessa?

Millaista tulevaisuuden asuminen kaupungeissa tulee olemaan ja miten elämäntapojen muutokset tulevat vaikuttamaan asuntojen suunnitteluun? Moni hakee erilaisten palveluiden avulla helpotusta arjen kiireisiin ja palvelullistuminen kasvaa koko ajan.

Tutustu kuvitteellisiin tulevaisuuden visioihimme millaista asunnon ostaminen ja asuminen voisi olla.

Asuntoja personoidaan omaan elämäntyyliin sopiviksi

”Selaan digitaalista asuntoesitettä, jossa on valmiita pohjaratkaisuja erilaisiin elämäntilanteisiin. Valitsen listasta lähimpänä tarpeitani olevan vaihtoehdon ja klikkaan räätälöintivalikkoon. Teen muutamia muutoksia huoneiden kokoihin, lisään keittiöön säilytystilaa ja poistan yhden väliseinän. Kuittaan valintani ja järjestelmä näyttää, mihin osiin suunnitteilla olevaa rakennusta valitsemani kokonaisuus on mahdollista sijoittaa ja miten sijainti vaikuttaa hintaan. Sijainnin valinnan jälkeen pääsen muokkaamaan materiaali- ja värivalintoja. Valinnat päivittyvät valokuvantarkkaan visualisointiin reaaliajassa. ”

Kohderyhmäajattelu ei ole enää vain markkinoinnin juttu, vaan asuntoja voidaan räätälöidä ja muokata käyttäjien tarpeiden mukaan. Millaisia personointi mahdollisuuksia ja ratkaisuja tulemme tulevaisuudessa näkemään? Kuinka pitkälle pystymme viemään asuntojen muuntojoustavuuden?

On vain ajan kysymys, milloin löydämme toimivan ratkaisun muuntojoustaviin seinärakenteisiin. Äänieristetylle ja ketterästi arjen tarpeiden mukaan siirtyvälle seinälle olisi varmasti tilausta. Siirrettävät seinät vaatisivat myös tilasuunnittelulta hieman tetriksen peluu taitoa, että muuntelu on pohjan puolesta mahdollista.

Taloyhtiöiden palvelut tuovat helpotusta arkeen

”Painan hissin kolmanteen kerrokseen, josta astumme lasten kanssa taloyhtiössä sijaitsevaan päiväkotiin. Päiväkodin tiloista on suora kulku vehreälle ja kauniille sisäpihalle, joka on rakennettu asukkaiden parkkihallin päälle. Kävelen rappuset kerrosta alemmas, jossa sijaitsee asukkaiden käytössä oleva yhteinen etätoimisto.

Aamupäivä kuluu toimistohommia tehdessä, jonka jälkeen siirryn lounastamaan katutasosta löytyvään ravintolaan. Iltapäivä kuluu etäpalavereissa, joita varten olen varannut neuvotteluhuoneen etätoimistosta.

Työpäivän jälkeen haen edellisenä iltana tilaamani ruokaostokset ja sekä postit taloyhtiömme aulasta niille varatuista lokeroista. Perunoiden kiehuessa käyn hakemassa tomaatit ja yrtit omalla parvekkeella sijaitsevasta pienoiskasvihuoneesta. Illaksi olemme varanneet saunavuoron rakennuksen katolla sijaitsevasta näköala saunasta.”

 Onko tulevaisuudessa jokaisen kerrostalon aulassa ruuan noutolokerikot sulassa sovussa postilaatikoiden kanssa? Löytyykö jokaisesta korttelista oma päiväkoti kävelymatkan päässä kodista, jossa ryhmäkoot ovat pienempiä ja tunnelma kodinomainen? Mitä kaikkia arjen tarpeita pystymme tulevaisuudessa palvelullistamaan?

Omavarainen energiantuotanto elinkustannusten tasaajana

”Taloyhtiössämme on kiinnitetty huomiota erilaisiin ratkaisuihin tuottaa elämisessä tarvittavaa energiaa.

Yhteiskäytössä olevalla kuntosalilla on useita aerobisia laitteita, jotka keräävät käyttäjän tuottaman energian talteen ja hyödyntävät sen mm. asuntojen lämmitykseen. Kuntosalin käyttö ei maksa mitään ja voin karsia omia kustannuksia urheilemalla, mikä motivoi liikkumaan.

Myös rakennuksen verhous on toteutettu uudenlaisilla julkisivu-aurinkopaneeleilla, jotka energian tuotannon lisäksi istuvat täydellisesti ympäröivään miljööseen.”

Sähkönhintojen huidellessa ajoittain pilvissä on ajankohtaista miettiä, minkälaisia energiantuotto- ja varastointimenetelmiä meillä voisi tulevaisuudessa olla? Voidaanko itse tuotettua energiaa ja lämpöä kerätä tehokkaammin talteen ja varastoida talven varalle?

Miltä tämänkaltaiset tulevaisuuden asumisen konseptit kuulostaisivat?

Tule jakamaan ajatuksiasi aiheesta some-kanavissamme:

Instagram

Linkedin

Facebook

Tarvitseeko palvelutarjontaisi ravistelua ja uusia näkemyksiä? Rikastetaan palveluitasi yhteiskehittämällä!

Jaa: